sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Taste of Helsinki 2013

Kävimme lauantaina toista kertaa järjestetyssä Taste of Helsinki ruokatapahtumassa, ja voimme vakuuttaa että reissu kannatti tälläkin kertaa. Alkujonotuksen, joka käytännössä aiheutui lippujen tarkistamisista ja valuutanvaihdosta, jälkeen palvelut toimivat mainiosti koko alueella. Huippuravintoloita tapahtumassa oli 12 kappaletta, alkaen Tomi Björckin ja Matti Wikbergin Gaijin:sta, Henri Alenin ja kumppaneiden Muru:sta jatkuen aina Kirkkonummella vaikuttavaan Bisto O Mat:iin ja Turun huippuhyvään Smöriin. Kaikki tapahtuman ravintolat olivat tehneet omat menunsa, ja niistä sai vanhaan malliin ostettua pieniä annoksia. Annosten hinnat olivat 4-6 markkaa. Kyllä, markkaa, joka oli alueen virallinen valuutta. Muunnossuhde 1:1 eurojen kanssa, eli mielestäni annosten hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdallaan.

Viimevuotiseen verrattuna tapahtuman viinitarjonta oli parempaa ja monipuolisempaa. Itselleni paras hetki oli tavata Uusi-Seelantilaisen Julicher Estaten suomalainen viinintekijä Outi Jakovirta ja maistaa tarhan harvinaisempaa Sauvignon Blanc:ia ja jo aiemmin tuttua 99 Rows Pinot Noiria. SB oli tuoksultaan erinomainen, mutta maku ei ollut parhaimpien SB-viinien tasoa. Lisäksi maistoimme Belmondo Winesin osastolla Sukuloiden Barolo Meriamea, ja on kyllä sanottava että vuoden 2009 vuosikerran pullot saavat vielä olla viinikaapissa useamman vuoden. Viini oli vielä sen verran tiukkaa tavaraa, että useamman vuoden kypsytys tekee sille terää. Lupauksia viinissä kyllä on paljonkin, joten onneksi sitä aiemmin tuli useampi pullo hankittua.

Ja takaisin ruokaan. Oma suosikkini oli Murun karitsamakkara, Smörin alkuruoka ja taas kerran Murun pääruoka. Vaimo tykkäsi eniten Bisto O Matin haukiburgerista, ja myös Smörin graavikuha sai häneltä paljon pisteitä. Jälkiruoat eivät oikein sytyttäneet meitä, usealla ravintolalla oli raparperiä listoilla, mutta mitään täysosumaa ei kohdallemme osunut. Kotiin vietiin pikkulaatikollinen helsinkiläisen Good Pie Bakeryn macarons-leivoksia. Leipomon leipiä olemme viikonloppuisin nauttineet jo muutaman vuoden ajan, erinomaisia nekin ovat. Voimme suositella.

Kokonaisuus jäi hyvin voimakkaasti plussan puolelle. Vaikka alkujonotusta muutamat arvostelivatkin, ja ohikulkijat kutsuivat sitä "paremman väen ruokajonoksi", niin itse tapahtuma ei ollut mitään ruokasnobien näyttäytymispaikka. Joillakin ravintoloilla oli muutama pöytä, joihin ei pöytävarauksia saanut, mutta yleensä annokset syötiin baaripöytien ympärillä seisten. Jos jotain haluaisimme kritisoida, niin kyllähän se on ne kertakäyttölautaset ja -työkalut. Mutta ilmeisesti tuollaisessa tapahtumassa, jossa pystyy vaeltamaan ravintolasta toiseen ja ruokailu tapahtuu primääristi seisten, oikeiden lautasten, haarukoiden sekä veisten käyttäminen olisi liian haastavaa.
Muuten tapahtuma oli liki kympin arvoinen suoritus, toivottavasti se järjestetään vielä ensi vuonnakin.

Lopuksi kuvaotoksia eiliseltä illalta, njam njam...

Graavikuhaa a´la Smör

Smörin mozzarellaa ja erinomaisia savutomaatteja.

Ask tarjosi luomukaritsaa. Hyvin mureaa ja maittavaa.

Huippu haukiburgeri, näitä olisi pitänyt ostaa useampi.

Murun menu, tuli syötyä kokonaan lävitse. Toimiva setti.

Murun poppoolla oli vauhtia ja meininkiä. Hyvä meno.
   

Ei kommentteja: