Lechin suunnitelmia

Tulevan hiihtoviikkomme ohjelmaan vaikuttaa olennaisesti se, millaista säätä Arlbergin alueelle osuu. Viimeisin raportti lupaa lumisadetta sekä sunnuntaille että maanantaille, ja ainakin meitä tämä ilahduttaa todella paljon. Muutenkin Lechiin on viimeisen kahden viikon aikana tullut yli 60 cm lunta, joten lumitilanne pitäisi olla ok. Mutta uusi lumi on aina sitä parasta, ja sitä siis toivotaan.

Me varmaankin jätetään Lechin kuuluisat siniset ja punaiset lentokentät muille harrastajille, ja suuntaamme itse Ski-Routeille ja myös oikeille offareille. Eniten Ski-Routeja, eli kunnostamattomia mutta merkittyjä reittejä, löytyy läheisten Zugin ja Zursin kylien yläpuolisilta alueilta. Lisäksi viime vuonna avattu hissiyhteys Warthin ja Schröckenin kyliin toi nipun uusia routeja. Offareista meidän taidoille sopivimmat vaihtoehdot löytyvät myös Zursista, esimerkiksi Muggengratin tuolihissin yläpuolelta lähtevä offari. Hieman helpompi offari löytyy Zursin toiselta puolelta, eli Trittkopfin gondoolihissin yläasemalta lähtevä veto.

Ja kun kerran Lechissä ollaan, niin tietenkään ei saa unohtaa heidän omaa klassikkoaan, eli Valkoista rinkiä. Kyseessä on 23 km pitkä hiihtokierros, joka lähtee Lechin kylästä, menee Zursin ja Zugin kautta ja lopulta palaa takaisin Lechin keskustaan. Virallinen kokonaisuus koostuu kuudesta hissinoususta, neljästä rinteestä ja yhdestä Ski-Routesta. Itse olen ajatellut virittää meille oman rinkulan, joka myötäilee tuota virallista reittiä, mutta jossa mahdollisimman moni rinne on korvattu Ski-Routeilla. Meidän versiossa tulisi siis olemaan kuusi nousua, yksi rinne ja neljä Ski-Routea. Tämä setti kuulostaa enemmän meidän versiolta.

Lechin osalta blogia tullaan päivittämään, mikäli yhteydet sen sallivat. Toivottavasti näin tulee olemaan.

Lechin sääennuste. Alkuun kaksi lumisadepäivää, hyvä hyvä!

Koko Arlbergin alueen hiihtokartta. St. Antonista Lechiin pääsee hiihtäen vain supervaativan offarin kautta, onneksi sitä ei tarvitse edes yrittää.

Valkoisen ympyrän logo lähtöpaikalla.

Seuraava pysäkki Lech, seuraavana vuorossa...

Tämän vuoden skimbamatka on nyt selviö, lähtö muutaman päivän päästä kohti Itävaltaa ja Lechiä.
Vuonna 2001 on siellä viimeksi tullut oltua, ja silloin emme ymmärtäneet mitään rinteiden ulkopuolisesta hiihtoelämästä, joten tällä reissulla on tarkoitus tutustua hieman toisenlaiseen Lechiin.

Klassisestihan Lech tarjoaa pitkiä, leveitä ja huippukuntoisia sinisiä ja punaisia rinteitä, joissa on mukava nautiskella rinnelaskusta. Tuo ei nyt ole ollut meidän juttu enään moneen vuoteen, joten toivottavasti hoitamattamat Ski-Routet ja oikeat offarit tarjoavat meille paremmin sopivaa nautiskelua.

Kuten tunnettua, Lech sijaitsee 15-20 minuutin bussimatkan päässä St. Antonista, ja tällä paikallahan on legendaarinen maine. Siellä on myös tullut jo useasti käytyä. Anton tunnetaan erittäin hyvistä ja vaativista offareista, ja niiden perässä sinne matkustaa paljon taitavia hurjapäitä. Tämän syyn vuoksi helpoimmat offarit myös korkataan välittömästi lumisateen jälkeen, joten jos korkkaamattomia offareita lähtee hakemaan, niin ihan ensimmäisinä pitää aina hisseissä olla. Tästä syystä Lech on myös huomattavasti helpompi valinta, sillä suurin osa siellä hiihtävistä turisteista ei ole lainkaan kiinnostunut mistään offareista, joten korkattavaa riittää huomattavasti pidempään. Mutta myös Lechissä tähän tarvitaan uusia lumisateita, joita me tietysti ensiviikolle kovasti toivomme.

Lechin jälkeen pitää sitten miettiä seuraavaa kohdetta. Hyviä mestoja on maailma täynnä, itseäni eniten kiinnostavat kohteet vaatisivat hieman pidempää lomaa ja huomattavasti pidempää lentomatkaa. Mutta kohdeaprikoinnissa auttanee oheinen kirja, jonka juuri hankin. Kirja on sopivasti päivitetty vuonna 2014, joten sen sisältämät tiedot ovat varmaankin hyvin kohdallaan.

1000 kohdetta, siitä vaan vertaamaan ja valitsemaan...

 


 

Tammikuun kilometrit

Näin tammikuun viimeisenä päivänä voidaan laittaa tämän kuukauden urheilusuoritteet nippuun. Huolimatta siitä, että keskelle tätä kuukautta osui 10 päivän jakso, jossa ei juurikaan urheiltu, niin suoritemäärät olivat ihan kohtuulliset:

4 kertaa ulkona maastoilemassa - yhteensä 88 kilometriä. Näistä polkuja vähintään puolet.
10 kertaa sisällä polkemassa - yhteensä 335 kilometria. Tähänkin pitää olla tyytyväinen.
3 kertaa salibandyä pelaamassa - kovaa sykeurheilua, jossa keskisyke tunnin treenin jälkeen yli 140.

Yhteensä fillarointia 423 kilometria - 20% enemmän kuin vuosi sitten. Tästä on hyvä jatkaa kohti tunnettuja tavoitteitani.

Satakaksikymmentä

Otsikko kertoo kaiken. Tuo on se matka kilometreinä, jotka aion tulevana kesänä Tahko MTB:ssä polkea. Paljon pitää siis talvella ja keväällä treenata, jotta tuon pystyn kesäkuun lopulla kunnialla loppuun suorittamaan. Toki olen tuon matkan jo yhden kerran ajanut, siitä on jo kuusi vuotta aikaa.
Tuolloin olin viimeiset 20 kilometriä aivan loppu, muistaakseni kaikki vähänkään suuremmat ylämäet jouduin työntämään ylös, El Grandesta puhumattakaan. Samoin oma paha kaatuminen tapahtui samassa kisassa, sen seurauksena oikea polveni jouduttiin lopulta kirurgisesti operoimaan.

Mutta tuo kaikki on jo historiaa, ja olen asettanut itselleni tuolle suoritukselle kolme tavoitetta:
1. Päästä maaliin olematta viimeinen
2. Parantaa omaa edelliskertaista aikaani
3. Olla vähintään tasavertainen tai mieluusti hieman nopeampi kuin eräät muut ajajat

Tähtäin on siis sopivan korkealla, joten treenimotivaatiota pitäisi siis olla. Onneksi eräs Markkukin on sanonut tähtäävänsä samaan kisaan ja meidän voittoon, joten siinä sitä motivaatiota on taas lisää. Samoin Terho, sopivan liikuttuneessa mielentilassa hänkin lupasi lähteä tätä matkaa ajamaan, joten lauantaina 27.6. klo 08:30 meidät nähdään Tahko MTB:n 120 km matkan lähtöviivalla. Hyvä kisa siitä tulee.

Lontoo 2015, osa II

Tarinat Lontoosta jatkuvat. Yksi matkamme kohokohdista oli käydä katsomassa jalkapalloa livenä. Klassinen lauantai-iltapäivä, pubissa ennen ottelua tunnelmaan virittäytyminen, todennäköisesti kylmät olosuhteet, koti- ja vierasjoukkueiden kuuluvat kannatukset ja tietysti ne pilkkalaulut. Kaikesta tästä on perienglantilainen jalkapallo-ottelu ja erityisesti sen tunnelma tehty. Oikeastaan pelin tasolla ei ole niin suurta väliä, ei myöskään sillä tunteeko ennestään yhtään pelaajaa nimeltä, tai myöskään sillä, millä tasolla joukkueet pelaavat. Tunnelmalla sitä vastoin on.

Oma pelimme oli toiseksi korkeimmalla eli Championships-tasolla pelaavien Fulham FC:n ja Reading FC:n kohtaaminen. Peli pelattiin tietysti Fulhamin kotistadionilla eli upealla Craven Cottagella, jonne on melko lyhyt matka Lontoon ytimestä. Lähimmältä tubeasemalta oli stadikalle noin 15 minuutin kävely Thamesin reunaa myöten, ja vähitellen Cottage oli edessämme. Kyseinen stadion ei ole mikään jättiläinen, se vetää hieman alle 25000 katsojaa. Olin etukäteen hankkinut meille normaalia kalliimmat "hospitality" liput, joten omasta sisäänkäynnistä sisään, passit kaulaan ja hyvin ystävällinen ohjaus Thamesin puolella sijaitsevaan katsomo-osaan ja omaan baariin. Siellä sitten pääsi tutustumaan Fulham FC:n historiaan ja tapaamaan muita ihmisiä. Juomat ja ruoka oli ilmaista. Istumapaikat olivat aivan erinomaisella paikalla, aivan keskiviivalla ja melko alhaalla, joten pelin tunnelmaan pääsi hyvin mukaan. Fulhamin fanit olivat toisessa päädyssä, ja Readingin toisessa, luonnollisesti molemmat päädyt pitivät meteliä omiensa puolesta. Itse peli päättyi lisäajalla tehtyyn 2-1 voittomaaliin Fulhamin hyväksi, ja ainakin itse olin tähän tulokseen hyvin tyytyväinen. Pelin jälkeen vielä pikaiset juomat, ja sitten kävelemään takaisin kohti tubea. Kokonaisuutena hieno nelituntinen kokemus.

Myöhemmin illalla menimme sitten rennommin syömään Covent Gardenissa sijaitsevaan ja hyvin suosittuun meksikolaiseen nimeltään Cantina Laredo. Lupaus modernista meksikolaisruoasta taisi jäädä lupaukseksi, sillä ruoka oli kyllä ihan hyvää perustasoa, ja itse sain jopa klassista molekastiketta sisältäneen annoksen. Illan parasta antia oli kyllä alkuun pöydässä tehty guacamole, joka maistui todella tuoreelta ja hyvältä. Jos haluaa parempaa modernia meksikolaista, niin sitten suositan suuntaamista kotikaupungissamme sijaitsevaan Patronaan.  

Lauantai muuttui sunnuntaiksi, parisen tuntia maisemien katsomista, vielä kerran lähipubiin ja sieltä sitten kohti lentokenttää. Kotimatka sai jo alkaa.

Hyde Parkissa pääsee myös ratsastamaan. Ehkä sitten ensi kerralla...

Pubi. Toiselle isompi, toiselle puolikas.

Gastroburgeri. Oli todella hyvää, samoin hyvin tehdyt ranskalaiset.

Saman pubin näkemys klassikosta Fish 'n Chips. Maku tässäkin hyvin kohdallaan.

Illalla lisää tähti-inkkaria. Alkuun hyvät coctailit.

Melko jämäkät maustekastikkeet ja pieniä poppadum-leipiä.

Alkuruokana jaettavia annoksia, kaikki erinomaisia.

Väliin lämmintä tomaattikeittoa. Tällä putsattiin makunystyröitä.

Pääruokaa, lihaa ja kalaa.

Oma annokseni, tälle voi antaa arvosanan 9-

Toinen meistä halusi nauttia lopuksi teetä, toinen jotakin muuta.

Lauantai. Matka matsiin voi alkaa.

Matka Putney Bridgen tubeasemalta Cottagelle menee upean puiston lävitse.

Tervetuloa Craven Cottagelle.

Melkein paikallismatsi tiedossa...

Oma klubiravintolamme oli tässä vaiheessa vielä melko tyhjä, mutta ei kovin pitkään...

Vedonlyöntiä tuloksesta. Ei osunut kohdalleen, vaikkakin oma suosikkini kyllä matsin voitti.

Avauskokoonpanot.

Ilmassa oli kyllä suuren juhlan tuntua, matsi alkaa minuutin kuluttua.

Illalla sitten meksikolaiseen, harvemmin sitä piipparin kanssa pöytää odotellaan...

Näin se guacamole valmistuu, varmasti tuoretta.

Tämä oli kyllä oikeasti yhtä hyvää kuin kotona itsetehty.

Mole-kastikkeella päällystetyt enchilladat. Ei hassumpi yhdistelmä.

Toinen annos, hyvää oli tämäkin.

Jälkiruokadrinksu.

Ja lopuksi itse jälkiruoka, suklaata tietty.

  

Lontoo 2015, osa I

Kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsin, niin Lontooseen päädyimme tälläkin kertaa. Ja vieläpä tammikuussa. Kombinaation järkevyyttä voisi moni epäillä, mutta meitä tuo yhdistelmä ei haitannut lainkaan.

Tavoitteena oli viettää viisikymppiselle hyvin sopiva ja rentouttava miniloma hyvän ruoan, jalkapallon, miedon shoppailun ja yleisen kaupunkivaeltelun merkeissä. Ainakin meidän tapauksessa kaikki tavoitteet täyttyivät hyvin onnistuneesti.

Ruokapuolelta tuli testattua meille kaksi uutta Michelin-tähdellä varustettua intialaista ravintolaa, ja toinen näistä osoittautui aivan huippuhyväksi. Näiden lisäksi vietimme yhden illan rennommissa meksikolaistunnelmissa ja yhdellä lounaalla tehtiin Lontoon Top-5 listalla olevan gastropubin eli The Old Red Cow:n tsekkaus. Parissa muussakin pubissa tuli tällä reissuilla käytyä, mutta ei niistä sen enempää, hyviä juomia sai kaikista.

Majoituimme samaan The Soho Hotelliin kuin edelliselläkin reissulla, sillä olemme kovin tykästyneet tähän. Keskeinen, mutta hyvin rauhallinen, sijainti on kova juttu, samoin huippuluokan palvelu. Mukavat ja riittävän isot huoneet, tällä kertaa meillä oli jopa parvekkeellinen huone. Ja tietysti se klassinen iltapäivätee, sen herkkuja voi vain nyt mietiskellä. Hotellin sijainnista johtuen Soho on tietysti vieressä, mutta myös muihin Lontoon keskustan mestoihin on kävelymatka, jopa Hyde Parkkiin kävelee noin puolessa tunnissa. Hotellin aamiainen on myös hyvä, mutta valitettavan kallis. Sen takia se ei yleensä kuulu huonehintoihin, jotka myöskään eivät ole sieltä halvimmasta päästä. Mutta itse kyllä arvostan kyseisen hotellin korkealle, ja todennäköisesti majoitus tulee olemaan siellä jatkossakin.  

Shoppailut keskittyivät meille jo hyvin tutulle Spitalfieldsin alueelle. Pari vakiokauppaa siellä, ja hyvien alennusten takia vaatekannettavaa kertyi matkaamme. Lisäksi A:n pitää aina päästä käymään Covent Gardenissa sijaitsevaan designvaatekauppaan nimeltä Happie Loves It. Itse olisin voinut käydä Ben Shermanin tai Ted Bakerin liikkeissä, mutta kello oli taas kerran päässyt liian pitkälle, joten nuo punnat säästyivät johonkin muuhun kertaan.

Muut tapahtumat ja kuvaukset säästän toiseen kirjoitukseen, joten tähän lopuksi vielä kuvaus matkan parhaasta illalliskokemuksesta, eli intialaisesta Benaresista. Emme olleet siellä aiemmin käyneet, vaikkakin tähtistatuksella varustettu intialainen fine dining oli meille jo tuttua aiemmilta reissuilta.
Tuona iltana ravintolassa onnistui kaikki. Ravintolan baarissa nautitut nimikkococtailit olivat maultaan ja toteutukseltaan niin hyviä että startti ei olisi voinut olla parempi. Sen jälkeen meidät ohjattiin pöytään, ja valitsimme tietysti maistelumenut ja niihin sopivan viinipaketin. Tällä tavalla pääsee parhaiten selville siitä, mitä ravintolan keittiö oikeasti osaa ja millaisia makuja he haluavat tarjota. Parin alkuruoan jälkeen siirryimme pääruokiin, joita taisi tulla viisi tai kuusi kappaletta. Toki annokset ovat aina pieniä, mutta jälkiruokiin siirryttäessä olo oli jo hyvin täysinäinen. Illallisen päätti erinomainen punainen kuplajuoma, jossa oli sopivasti makeutta. Toki koko kokonaisuus maksoi useamman satasen, mutta kyllä se meidän mielestä oli sen arvoinen.

Lopuksi hieman kuvia ensimmäisiltä päiviltä ja tietysti ravintoloista...

Wine & View@Helsinki Airport. Kentän paras viiniravintola.

Refuel@Soho Hotel. Vuohenjuustoa ja sipulia. Hyvä setti.

Sama ravintola. Raakaa selleriä ja hieman juustoja. Yllättävä, mutta hyvä yhdistelmä.

Sama ravintola. He olivat saaneet tietoonsa että mulla on syntymäpäivä, joten pieni keittiöyllätys...

Afternoon tea@Soho Hotel. Todella maittavia teeleipiä ja paljon muuta.

Hotelli. Kyllähän nyt kylppärissä pitää oma telkkari olla...

Hotellihuoneen oma terassi, josta urbaanit kaupunkinäkymät. Myös juomat pysyivät siellä oikean lämpöisinä.

Näkymä huoneen parvekkeelta. Jotkut tosiaan asuvat aivan Sohon ytimessä. Varmasti halpaa.

Benaresin alkudrinkit. Aivan mahtavia molemmat.

Benares ja keittiötervehdys.

Lisäksi hieman maustekastikkeita ja leipää. Njam njam...

Benares. Varsinainen alkuruoka eli taskurapua ja mausteista salaattia. Tämän kanssa tarjottiin erinomaista rieslingiä, Moselin alueelta tullutta Joh Jos Prummia.

Benaresin näkemys linturuoasta, Murg Tiranga.

Annokseen lisättiin kastiketta omalla pipetillä, menikö vähän kikkailun puolelle...

Benares ja Tandoori Macchi. Illan paras annos, yllättäen lohesta. Juomana Jean Claude Guethin gewurtzi Alsacesta, Ranskasta. Erinomainen sopivuus keskenään.

Suun raikastaja eli kylmää sorbettia.

Lopulta pääruoka, eli lammasta, mausteista kastiketta, samosapiiras ja pieniä naanleipiä. Tämän kanssa juomana Geyserville Ridge, eli erinomaista jenkkipunkkua.

Jälkiruokajuomat, maittavaa punakuplaa Italiasta.

Jälkiruoka Benaresin tyyliin. Höyrytettyä jogurttia ja pistaasikastiketta. Ei hassumpaa.

Matkamieltymyksiä

Kun päätin juhlistaa seuraavalle vuosikymmenelle siirtymistäni myös loman muodossa, niin mulla oli kaksi vaihtoehtoa. Joko muutamaksi viikoksi Uuteen-Seelantiin tai selvästi lyhyemmin johonkin kaupunkikohteeseen.

Kaikki jotka mut tuntevat, tietävät mielipiteeni aurinko-, ranta- ja löhöilykohteista. Ne eivät vaan ole mua varten. Eivät koskaan ole olleet, eivätkä tule sitä olemaan. Paljon mielummin ja hyvin usein mut ja perheeni löytää vaeltamasta, pyöräilemästä tai skimbaamasta Alpeilta, Lapista tai Norjasta. Toki uusia ja mielenkiintoisia kohteita on vielä vaikka kuinka kokematta. Uusi-Seelanti jäi nyt tulevaisuuteen, samoin Kanadassa tai Japanissa pitäisi päästä kokemaan todellista puuterilumessa hiihtämistä. Heli-ski on jo koettu, mutta voisihan sitä uudelleen syvässä lumessa kokeilla.

Entäpä sitten ne mulle mieleisimmät kaupunkikohteet ?
Kenellekkään ei varmaankaan tule yllätyksenä että yksi suurimmista suosikkikaupungeistani on Lontoo. Siellä on tullut kymmeniä kertoja oltuja, ja lähden sinne aina mielelläni uudestaan. Muitakin hyviä kaupunkeja toki on, esimerkiksi Wien, Kööpenhamina, Tukholma, Berliini, Munchen, San Sebastian, San Francisco, Seattle sekä New York. Tietenkään Helsinkiä unohtamatta, onhan se oma kotikaupunkini. Ja jottei ylläolevasta listasta tulisi väärinkäsityksiä, niin tykkään myös useasta muustakin suomalaisesta kaupungista, ympäri Suomea.

Miten tämä kirjoitus sitten liittyy omiin juhliini?
No siten, että matkustimme taas kerran Lontooseen, ja siitä enemmän seuraavissa blogauksissa...