Sinänsä näissä meidän valinnoissa ei ollut mitään yllättävää, eli valintamme napsahtivat taas kerran Q-Teatteriin ja Ryhmikseen.
Q:n "Peltirumpua" on varmasti hehkutettu aika monessakin lehdessä ja blogissa, mutta ainakin omin silmin katsottuna se ei tarjonnut mitään käsittämättömän hienoa teatterikokemusta. Itse juoni ja tapahtumat lienevät tuttuja useimmille
Gunter Grassin klassikkoromaanista, joten ei siitä sen enempää. Näyttelijätyö on monelta osin oikein hyvää, erityismaininnat tietysti Outi Kavenin loistosuorituksesta pääroolissaan Oskarina, sekä mielestäni myös Pirjo Lonka Agnesin äitiroolissa oli kehumisen arvoinen.
Myös esityksen valo- ja ääniratkaisut olivat toimivia, ja ne yhdistettynä Q:n teatteritilaan ja lavan takana olleeseen isoon peltirumpuun lisäsivät kokonaisuuteen sitä synkkyyttä, joka tarinassa oli jatkuvasti mukana.
Miinuspuolesta voisi mainita ainakin esityksen pituuden (yli 3 tuntia), ja tietynlaisen vanhanaikaisuuden. Lopputuloksena voisin sanoa että esitys oli kyllä ihan hyvä, mutta se ei tule pääsemään "unohtumattomat esitykset" listalleni.
Maaliskuun loppupuolella pääsemme tsekkaamaan tuon Ryhmiksen paljon kehutun Kaaoksen, siitä sitten silloin lisää.
Mr. T.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti