sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Talviurheilua

Yllättävän aikaisin alkaneet talvikelit ovat vaatineet kaikenlaista tuotekehitystä, jotta esim. juokseminen onnistuisi ilman suurempia huolia. Pakkanen aiheuttaa omat haasteensa, sillä kylmällä suoritettu hikiurheilu kovilla sykkeillä voi aiheuttaa hengitysongelmia ja vilustumisia. Pintojen liukkaus on sitten toinen juttu.

Viimeiset kolme vuotta olen säännöllisesti liukastellut Keskuspuistossa ja kävelyteillä ilman kunnollista ratkaisua, ja tänä vuonna ajattelin että tähän pitää löytyä toimiva ratkaisu. Nastoitetut juoksulenkkarit ovat ihan hyvä juttu, mutta entäpä jos juoksukengiä ja maastoja on useita, silloin myös nastakenkiä pitäisi olla useampia.

Yksi ratkaisu on allaolevat EzyShoes juoksuverkot, jotka ovat hyvin helppo asentaa kaikenlaisiin kenkiin, ja ainakin itselläni pito on ollut riittävä sekä juostessa että kävelylenkeillä. Verkon pohjassa olevat metallipalat toimivat nastojen tavoin. Hyvin tuntuvat toimivan, ja ainoastaan yksi negatiivinen puoli on tullut vastaan, nimittäin juoksuverkot ovat todella liukkaat kivisellä rappukäytävällä käveltäessä.


 

Ei kommentteja: