sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Viikonloppu Vierumäellä

Viikonloppuna tuli testattua Vierumäen urheiluopiston palvelut ja paikan uusi Scandic hotelli . Sijanniltaan Vierumäki on aivan mahtava, vain 130 km Helsingistä. Ja kun melkein koko matka menee moottoritietä huristellen, niin nopeastihan tuonne ajeli.

Saavuimme perjantai-iltana, ja tavoitteena oli pyhittää koko lauantai erilaisille urheiluille ja kruunata päivä urheiluhieronnalla, hyvällä ruoalla ja muilla nautiskelutuotteilla. Lauantai käynnistyi pilvisenä, pakkasta taisi olla muutama aste ja uutta lunta noin 10-15 senttiä. Erinomainen ulkoilusää siis. Aamupäivällä Mrs. T. lähti metsään kahden tunnin issikkavaellukselle, ja itse toimin tuolloin koiranvahtina. Raporttien mukaan maastoratsastus oli taas kerran aivan ihanaa, ja islanninhevoset olivat luonteeltaan huippuluokkaa.

Tämän jälkeen teimme vahdin vaihdon, ja pääsin itse lenkille. Merkatut reitit, joita oli useita eri vaihtoehtoja, olivat jo valjastettu hiihdolle, joten lähdin hotellin vierestä lähtenyttä kävelytietä myöten etenemään kohti Heinolaa. Noin 4 km:n juoksun jälkeen saavuin Vanhalle Lahdentielle, jota jatkoin Heinolaa kohti. Seitsämän kilometrin kohdalla ylitin moottoritien ja saavuin Heinolan irlantilaiselle hotellille. Lenkkini ei suinkaan päättänyt Guinnessin vaahtokruunuun, vaan käännyin ympäri ja juoksin takaisin Urheiluopistolle. Matkaan kuului myös melkoisen tiukka ja 600 metriä pitkä tiukka ylämäki, joka nosti sykkeen aivan riittävän korkealle. Lopulta matkaa tuli siis 14 kilometriä, ja mieli oli juoksun jälkeen hyvin positiivinen.

Iltapäivällä vietimme vielä paljon aikaa koiran kanssa ulkona pyöriessä, sillä Söhvelille lumielementti on jotakin aivan käsittämättömän mahtavaa.

Urheiluhieronta upouuden Scandicin Resort & Spa:ssa oli myös mukava kokemus, vaikkakin pohkeet olivat hieronnan jälkeen kipeämmät kuin sinne tultaessa. Höyrysauna ja rentouttava ympäristö teki kokonaisuudesta erittäin positiivisen.

Loppuilta viettiin sekä italialaisessa ravintolassa että omassa hotellihuoneessa klassikkoleffaa eli King Kongia vuodelta 1933 katsoen. Hieno lopetus hienolle päivälle.


Mr. T.

Ei kommentteja: