torstai 19. toukokuuta 2011

Vastatuuleen

Lyhyellä maantiepyöräilyurallani olen jokaisella lenkillä törmännyt sääilmiöön nimeltä vastatuuli. Sitä tuntuu noilla asfalttilenkeillä riittävän, ja useasti ei edes auta, vaikka mihin suuntaan kääntyisi. Tuuli tuntuu aina kääntyvän vastaiseksi. Keskiviikon lenkillä Perkkaalta länteen kohti Bemböleä ja Bodom-järveä tuuli oli jatkuvasti suoraan vastaan tai sivulta vastaan. Tällä ajokokemuksella voin sanoa että vastatuuli vaikuttaa radikaalisti polkunopeuteen, tapahtui polkeminen sitten ylä- tai alamäkeen.

Kun lopulta saavuin Röylän kautta Vihdintielle ja käännyin kotiin päin, luulin että tuulen pitää olla myötäinen. Mutta ei, edelleen se tuntui puhaltelevan, onneksi ei enään kuitenkaan suoraan edestä. Täten matka eteni jo hieman jouhevammin, mutta on kyllä sanottava että Vihdintien vieressä menevä kevytliikenneväylä on surkeassa kunnossa. Melkoisia routavauriota ja muita railoja riitti ihan Kehä III:lle saakka.

Miksi tämä avautuminen luonnollisesta sääilmiöstä ?

No, kun tälläinen maastopyöräilijä ei metsässä eikä poluilla joudu juuri lainkaan tälläisiä asioita kokemaan, siellä on ihat muut haasteet.

Lopuksi pakollinen kuva Garminin datan perusteella:

Ei kommentteja: