sunnuntai 23. elokuuta 2015

Grilli kuumaksi

Kesällä kaikki grillaavat. Tai ainakin niin me ainakin uskotellaan tekevämme. Itse voin myöntää, että tänäkin kesänä olen ollut laiska grillaaja, juuri sain kesän neljännen käyttökerran aikaiseksi. Hiiligrillaaja kun olen, niin aikaa tuppaa kulumaan melkoisesti, ennenkuin ruoka on valmiina pöydässä. Mutta hyvää grilliruoka yleensä on, samanlaista hiiligrillauksen tuomaa lisämakua ei kyllä mitenkään tavallisella uunilla saa aikaiseksi.

No, ohessa kuvasatoa kahdesta viimeisestä grillaussetistä. Ensimmäisessä pääosassa oli kotimainen lampaan ulkofile, ja siihen sovitettu kuivamarinadi. Tuli muuten aivan erinomaisen makuista, lammas sopii niin täydellisesti grillaamiseen. Lisäksi tietysti kasviksia, johon tein myös hyvän kastikkeen. Kuivamarinadin ja sitruunakastikkeen nappasin TV-kokki Paul Svenssonin Grilli kuumana kirjasta. Ne kruunasivat tämän hyvän kokonaisuuden. Jälkkäriksi mansikoita, juustoja ja Kanadalaista Ice Wineä. Hyvä setti tämäkin.

Seuraavaksi grillasin yksinkertaisempaa kanaa ja erilaisia makkaroita. Makkaroista Harjun Makkaratehtaan lammasmakkara oli aivan superhyvää. Toki kyseinen raakamakkara on tuttu meille jo ennenkin, joten maku ei tullut yllätyksenä. Kanan marinadina oli makeaa ja chiliä yhdistävä kombo, joka toimi hyvin grillatun pinnan kanssa. Lisäksi taas niitä kasviksia, ja erilaisia makukastikkeita. Yksinkertaista, mutta hyvää.

No niin, nyt siis niihin kuviin...

Kokin oma alkukeitto. Tämän kesän suosikkiolueni.

Porkkanoiden esikeitto on ihan must ennen niiden grillaamista


Tästä tulee sitruunakastike kasviksille.

Kastike valmiina tarjoiltavaksi.

Sitten lihan kuivamarinadi. Kaikki ainekset koneeseen ja sekaisin.

Valmis kuivamarinadi.

Porkkanat valmiina grillattavaksi.

Samoin kuivamarinoidut lampaan ulkofileet.

Lammasfileiden kanssa tarjottavaa chiliyrittiseosta.

Mantelit valmiina grillipaahtoon.

Tästä tulee couscous. Kaikki kasvikset raakoja.

Sitten couscous niiden päälle, ja sopivasti kiehuvaa vettä päälle.

Couscousin muut ja tuoreet ainesosat, nämä vielä sekaisin ja ruoka on valmis.

Yhdellä piipulla ajattelin pärjätä, nyt on siis sopiva hetki alkudrinksuille.

Ja sehän valmistuu hetkessä. Kesän lemppari, eli mansikkamargarita.

Tuoreita mansikoita tietysti riittävästi mukaan.

Kaikki kamat tehosekoittimeen ja kone päälle.


Näin helppoa se on.

Valmiit drinksut. Laseina Riedelin olutlasit, hyvin toimivat tässäkin.

Apukokki vahtii hiilien valmistumista.

Foliossa paahdetut mantelit sopivat todella hyvin porkkanoiden makuun.

Tässä koko annos, oli kyllä hyvää.

Mausteisen ruoan kanssa voi olla hankalaa saada viiniä toimimaan, mutta tämä Hahnin GSM-sekoitus toimi hyvin.

Jälkiruoan aika.

Makea Icewine on kyllä hieno jälkiruokajuoma.

Kuvia myös toisesta grillaussetistä, nyt makkaroita ja kanaa. Jälkiruokana grillattu ja maustettu ananas.

Nämä ovat ihan kohta valmiita, 2 minuuttia vielä.

Valmis annos kastikkeineen ja tahnoineen.

Myös kokki ehti itsekin pöytään ja nauttimaan.

Ei kommentteja: