Syöte MTB 2015

Oma kisakauteni jatkuu ja jatkuu. Seuraavana on vuorossa kunnon maastokisa, eli Syöte MTB. Tulevasta kisasuorituksesta ei voi vielä sanoa mitään, mutta viime vuonna tuolla kävin ajamassa ja kovasti tykkäsin. Tämän kauden ainut maastokisani Tahkolla meni täysin pieleen, joten olisiko nyt onnistumisen aika. Toivotaan niin. Paljon on kiinni säästä, nimittäin jos tuolla sataa jatkuvasti ennen kisaa ja kisan aikana, niin silloin se tietää paljon liukkaita juuria ja pitkospuita. Noista kummastakaan en märkänä tykkää, joten sateella tuosta tulee kyllä haastava kisa. Toivotaan siis kuivaa keliä.

Vuoden 2015 reitti on hieman erilainen kuin viime vuonna. Yksi täysin pystysuora, eli väkisin ylöstyönnettävä, mäki on reitiltä poissa, mutta tuon kompensoimiseksi reitti on sitten 600 metriä pidempi. Täten vuoden 2015 reitin kokonaispituus on yli 61 kilometria. Toivotaan että tuo 600 metriä ei suoraan ole siinä Suomen vaativammassa loppunousussa, sillä viime vuonna itsekin jouduin sen melkein kokonaan työntämään ylös, oli se sen verran vaativaa hommaa väsyneelle kisaajalle.

Viime vuonna loppuaikani oli 5:07:00, joten vajaan viikon kuluttua tiedetään mikä on aikana tänä vuonna. Toivotaan että lukema alkaa nelosella, mutta kaikki muutkin variaatiot ovat mahdollisia.

Tässä vielä tuleva rata, ja viimevuotinen reittiprofiili. Loppuosan nousu on aika helposti nähtävillä.

Ensin noustaan Pikku-Syöttelle ja lopuksi noustaan Iso-Syötteelle. Siinähän se.

60 km reitti ja huoltopisteet.

Viinien tuonti ulkomailta, osa II

Heinäkuun alussa tilasin taas pari laatikollista viinejä omaan käyttööni. Suurimmaksi osaksi kyseessä oli Uudesta-Seelannista tulevien TWR:n viineihin tutustumista, mutta oli mukana myös neljä pulloa muutakin juomaa. TWR:n viinejä ei Suomesta saa, ja kun ne tuppaavat saamaan loistavia arvioita, niin pitihän niihin tutustua. Siispä selain kohti tuttua ja turvallista nettiviinikauppaa.

Viikon kuluttua tilauksesta UPS:n auto ajoi pihaan, ja laatikot olivat itselläni. Heti näin että Suomen Tulli oli jälleen kerran puuttunut tilaukseeni, eli tuttu keltainen teippaus ja laatikon sisällä kirje. Siinä kerrottiin että olen verovelvollinen, ja että homma pitäisi laittaa kuntoon välittömästi. No, en tehnyt mitään puoleentoista viikkoon, kunnes ajattelin että luetaan taas mitä se Tulli tällä kertaa mulle ehdottaa.

Kirjeen sisältö oli hieman erilainen kuin viimeksi, ja nyt siinä oli hieman tarkemmat linkkiohjeet siitä, miten mun pitäisi toimia verojen maksamiseksi. Hieman huvittuneena päätin tsekata Tullin palvelun, ja olin aika varma, että tämäkään ei tule päättymään hyvin.

Täten mun on myönnettävä, että yllätys oli aika suuri, kun löysin Tullin palvelun nopeasti, ja sinne pääsi sisään omilla pankkitunnuksillani. Lisäksi palvelun valikoista löytyi heti oikeat koodit (alkoholijuoma, alle 15%), joten napsuttelin tiedot kohdalleen. Tilaukselleni tuli valmisteveroa 30,51 euroa, jonka ajattelin maksaa heti pois. Veron takia viinien pullohinta tietysti nousi 2,5 euroa, mutta enhän mä tätäkään tilausta oikeastaan halvempien hintojen takia tehnyt, vaan tuon TWR:n. No. onneksi mukana oli myös neljä pulloa Clos Henrin SB:tä, jota on saatavilla Alkon tilausvalikoimasta melko jämäkkään hintaan, joten tässä kohtaa kyllä säästin aika paljon.

Vaikka tuo Tullin palvelu ei ollutkaan aivan reaaliaikainen, vaan sähköisen lomakkeen täyttämisen jälkeen piti vielä odottaa tullauspäätöstä, joka kyllä tuli samana päivänä sähköpostiin. Siinä oli bonuksena 3 euron viivästyskorko, olin viivytellyt tämän ilmoituksen tekoa 10 päivää, ja Tullin mielestä 3 päivää on sopiva raja. Joten lisämaksuja yhteensä 33,51 euroa. Maksoin tuon heti pois, ja nyt olen varmasti myös Tullin silmissä rehellinen veronmaksaja.

En edelleenkään ole 100% varma siitä, pitääkö mun tuo valmistevero maksaa, mutta Tulli nyt oli sitä mieltä. Koska Tullin uusi palvelu näyttää toimivan kohtuullisen hyvin, niin voin myös jatkossa näin tehdä. Tai ainakin siihen asti, kunnes tähän tulee jokin yksiselitteinen päätös.

TWR. Korkeaa laatua toiselta puolelta maapalloa.

TWR SB. Toimii, toimii, toimii.

TWR Gewurtzi. Ei ole vielä maistettu...

Tullista moi!

Tullauspäätös Tullin sähköisellä palvelulla tehtynä

Tullin "nettiveivi" palvelu. Palvelun nimi on mitä on, mutta on tämä 1000% parempi kuin aiempi viritys.

 

13.

Eilen vietimme 13. hääpäiväämme, tosin yhden päivän etuajassa. Muutama viikko sitten kysyin vaimolta että haluaanko hän hääpäivänä johonkin hyvään ravintolaan syömään, vai kelpaako kotikokin menu. No, kotona sitä sitten espanjalaista kokonaisuutta kehittelin, joten vastauksen lopputulos oli aika selvä.

Meillä on aika vahva side espanjalaiseen ruokakulttuuriin. Väittäisin että jopa vahvempi kuin italialaiseen, ainoastaan intialaiset kokonaisuudet pääsevät meillä tasoihin espanjalaisten settien kanssa. Yksinkertaiset kokonaisuudet, italialaisia vahvemmat maut, chilin ja muiden mausteiden käyttö, siinä syitä tähän diggailuun. Ranskalaista hienostelua ja kikkailua ei juuri löydy, mutta meille se ei olekaan se juttu.

Alkuun hyvin tuttua kylmää keittoa, eli gazpachoa. Eilisessä versiossa oli mukana tuoretta mansikkaa, joka toi makuun aika paljon makeutta lisää. Ihan hyvää keitto myös tuollaisena versiona oli, vaikkakin itse taidamme enemmän digata perinteisempää versiota. Keiton vierelle kasviscrostineja, joissa kasvissetti oli samaa kuin keitossa käytetty. Leipäset toimivat hyvin keiton kanssa. Juomana kuplajuomaa, tässä kohtaa myönnytys ranskalaisille.

Pääruoka oli hyvin klassista espanjalaista, eli laatulihaa ja grillattuja kauden kasviksia. Annos taisi olla kokonaan kotimainen, sillä liha oli peuran ulkofilettä, ja kaikki kasvikset erinomaisia lähituottajien tuotoksia. Näiden kaveriksi tein chimichurrikastiketta, joka sekin koostui vain kotimaisista tekijöistä. Myönnetään sen verran, että käyttämäni oliiviöljy tulee Italiasta, ja peuran yhteydessä tarjottu paahdettu Serranon kinkku on tietysti espanjalaista tekoa. Samoin juomana tarjottu punaviini oli tietysti sieltä kotoisin.

Jälkkäriksi koostin yksinkertaisen setin espanjalaisista juustoista ja kotimaisista mansikoista.

Kokonaisuus oli meidän mielestä upeasti onnistunut, varsinkin peuran liha oli huippuhyvää. Tänään vietetään rääppiäisiä, kaikkea muuta jäi ylitse, paitsi tuota peuraa. Onneksi sitä löytyy vielä lisää pakastimesta, mutta lisää sitä pitää kyllä ostaa.

Ruokakuvakooste eiliseltä, olkaa hyvä:

Juhlapäivä aloitettiin hyvän tavan mukaisesti kilistämällä. Tour de France tietysti taustalla, sekin kun on meille tärkeä juttu.

Kylmä Gazpacho-keitto ja kuplat ranskasta.

Ihan kohta maistellaan, vielä hieman kaatoa.

Pääruoan aika. Ensin pitää kuitenkin tsekata viinin kunto. Hyvää oli, kuten yleensä aina.

Kotimainen annos. Melkein kokonaan.

 

Meksikossa

Koska kotikaupungimme paras meksikolainen eli Patrona oli taas täynnä, niin piti sitten kotona tehdä vähän parempaa meksikonhuttua. Illallisen juomapuoli oli myös samaisesta maasta kotoisin, poislukien punaviini, koska meksikolaista punaviiniä en onnistunut enään löytämään.

Kun kaikki ainekset tekee itse, ilman kiirettä, niin hyväähän ruoasta väkisinkin tulee. Otetaan esimerkiksi guacamole, eli avokadotahna. Sen tekeminen kestää alle 10 minuuttia, ja kotiversion avokadopitoisuus on yli 90%. Makumaailma hakkaa teolliset tuotannot 100-0. Samoin salsa, myös sen tekeminen on huippuhelppoa, ja sen tehoja voi itse hyvin helposti chilimäärällä säätää. Suklaisessa molekastikkeessa on sitten jo enemmän tekemistä, ja aineksia enemmän kuin laki säätää, mutta hyvää siitäkin yleensä tulee. Chilin ja makean yhdistelmä toimii aina.

Joten ei muuta kuin pöperöt pöytään, ohessa kuvia joistain valmistusvaiheista ja myös ruokailukelpoisista safkoista. Hyvin setti meni meiltä alas, ja ruokaa riitti myös seuraavalle päivälle.

Tästä alkaa salsan valmistus

Kamat pois uunista, ja tehosekoittimeen

Valmista. Helppo homma.

Guacamole tehdään näin, nytkin kaikki kamat tehikseen.

Valmis ja erittäin hyvältä maistuva tahna.

Väliin alkudrinksut, eli mansikkamargaritat.

Tuoreista mansikoista tehtynä drinkki maistui todella hyvältä. Saisinko toisen, kiitos.

Alkuruoka, osa 1. Myönnetään että tämä on enemmän tex-mexiä, mutta hyvää huttua tämäkin on.

Kuumat nachokset ja kylmät mansikkamargarit. Njam njam.

Seuraavaksi sitten lammastacoja... ja sitä seuraavaksi...

Lasissa tänään

Jotta tämä blogi ei menisi pelkkien pyöräilyjuttujen ympärille pyörimiseksi, niin väliin jotakin ihan muuta. Nimittäin perjantai-illan viinipäivitys. Tähän on yksi hyvä syykin, nimittäin viimeaikoina perjantain juomanautiskelut ovat vaihtuneet vichyihin ja muihin, niin usein tässä osoitteessa nykyisin on lauantaina tai sunnuntaina erilaisia kisoja tai toimitsijatehtäviä. Tulevana viikonloppuna kalenterissa ei ole mitään, joten suorinta tietä viinin kimppuun.

Juuri nyt lasissani on siis Hewitsonin Le Secateuria, uutta vuosikertaa. Tämä tummanpuhuva ja 100% Syrah-viini tulee tietysti Australian Barossa-laaksosta. Siellä tunnetusti aurinko paistaa, joten rypäleet saavat paljon lämpöä, ja sitä kautta myös paljon täyteläisyyttä, mehevyyttä ja tietysti makua. Ja sitähän tässä viinissä piisaa, maku on melkein makea. Vaikkakin viinissä on kohtuullisen paljon tanniineja, niin ne ovat hyvin pehmeitä jo nyt, joten viini on erinomaisen juotavassa kunnossa jo nyt. Viinistä on myös löydettävissä paljon mausteisia makuja, samoin kahvi tuli ensimmäisessä haistelussa mieleen. Onneksi viinistä löytyy sopivasti hapokkuutta, joten se ei ole liian raskas, vaan ainakin omaan makuuni oikein maittava.

Itselleni tälläinen vahva Syrah-viini edustaa sitä oman diggailun toista ääripäätä, koska yleensä hifistelen kevyempien pinot noirien parissa. Mutta jos esimerkiksi tykkää Italian Veneton-alueelta tulevista Ripassa-viineistä, niin voin helposti suositella tätä. Uskon että toimii. Tämän viinin ruokakaveriksi valitsisin jotakin laadukasta lihaa, esimerkiksi peuranfilettä. Ja varmasti tämä toimii myös grillattujen liharuokien kanssa, sen verran paljon luonnetta tässä on.

Tätä viiniä saa suoraan Alkon perusvalikoimasta. Tosin useasti tämä kohta Alkon hyllystössä on ollut tyhjä, joten muutama muukin henkilö taitaa tästä tykätä. Viinin hinta-laatusuhde on kohdillaan.   

Kesälomasuunnitelmia

Vaikka vuoden 2015 kesälomat ovat vielä edessä, niin tässä sitä jo suunnitellaan vuoden 2016 reissua. Nimittäin jos asiat menevät hyvin, niin vuoden 2016 kesäkuussa sitä vietetään lomaa Alpeilla, todennäköisesti Ranskan puolella. Ja mikäs sen parempi lomanviettotapa olisi kuin kampien pyörittäminen riittävän pitkissä ja haastavissa ylämäissä. Bonuksena tietysti aina ylämäen jälkeen tulevat alamäet. Niissä ei tarvitse muuta tehdä kuin olla tarkkana, kontrolloida vauhtia ja nauttia.

Suunnitelma lähti hahmottumaan kun löysin netistä kaksi arvostettua kirjaa, jossa kuvataan tarkasti Euroopan Top-100 parhaat ylämäet, joita maantiepyörällä kannattaa lähteä yrittämään ylöspäin. Kirjojen nimet Mountain High ja Mountain Higher kertonevat kaiken. Kirjat saapuivat eilen, ja innokkaasti aloin niitä selailemaan ja kuvia ihailemaan. Mountain High kirjassa kuvataan Euroopan Top-50 tunnetuinta nousua, ja vastaavasti Higher kirjassa keskitytään sellaisiin Top-50 nousuihin, jotka eivät ihan helposti ole kaikkien tiedossa.

Mountain High kirjasta olen erityisesti tutkaillut Ranskan Alpeilla sijaitsevaa Col de l'Iserania. Kyseinen vuori ja sen ympäristöt kun ovat meille tuttuja sekä Val d'Iseren talvireissuista, että muutaman vuoden takaisesta kesäreissusta, jolloin ylitimme sen Italian suunnasta ajaen. Kyseinen alppitie on Euroopan korkeimmalla menevä normaali autotie, reitin huippupiste löytyy 2770 metrin korkeudesta. Joten sitä olisi upeaa kiivetä ylöspäin ja lasketella alaspäin. Kiipeämisenkin kun voi tehdä kahdesta eri suunnasta, joten jos majapaikka sijaitsisi Val d'Iseressä, niin vuoren voi valloittaa kahdesti, pohjois- ja eteläsuunnasta. Toki eteläsuuntaisessa nousussa tarvitaan aluksi huoltojoukkoja, koska matkaa lähtöpisteeseen tuppaa tulemaan ihan riittävästi.

Jos näiden suurten vuorinousujen huiputtaminen perinteisellä tavalla tuntuu aivan käsittämättömältä idealta, niin onnneksi on olemassa myös modernimpi tapa. Nimittäin sähköavusteiset pyörät, jotka nykyään ovat tuolla alppimaisemissa hyvin yleisiä. Ohessa linkki artikkeliin, jossa tämä kyseinen Col de l'Iseran ajetaan ylös sähkön avustamalla. Itse en vielä tuosta innostu, mutta ehkäpä tuo menetelmä vielä joskus mullekin nappaa.

Jotta päästään vielä hehkuttamaan tuota yhtä Alppien suurimpia nousuja, niin ohessa graafeja nousuvaihtoehdoista, ja tietysti inspiraation lähteet...

Kohdevalinta perustuu tähän kirjaan

Tai jos tämä kirja tarjoaa jotakin vielä parempaa, niin voipi olla että kohde vielä muuttuu...

Nousukäyrä, kun lähdetään polkemaan Tignesin suunnasta

Jos Tignesistä lähtee, niin nousu kestää autolla tuon 41 minuuttia, mutta pyörällä hieman enemmän...

Etelänsuunnasta kun lähtee nousemaan, niin matka on hieman lyhyempi

Mutta loppuprofiililtaan paljon haastavampi...

  

   

Kisapäivityksiä

Kisakauteni on nyt puolessa välissä, jäljellä on vielä kaksi kisaa maantiellä ja kolme polkujen parissa. Alunperin kauden pääkisani piti olla TahkoMTB 120 km, mutta kun se meni osaltani pieleen ja keskeytykseen melko aikaisessa vaiheessa, niin tuosta pettymyksestä selvittyäni muutin suunnitelmiani.

Pääkisakseni valikoitui Lahden Royal-Pyöräily ja vielä edessä oleva Vuelta Vantaa. Lahdessa kisa onnistui melko hyvin, ja jos en olisi lopussa lähtenyt liian kovaan porukkaan, vaan ajanut hieman järkevämmin, niin sitten tulos olisi ollut erinomainen. No, kaikesta voi oppia. Vuelta on sitten oma kotikisani, ja reitin osaan jotakuinkin ulkoa. Tästä on tietysti hyötyä, ja tavoitteenani on lähteä ajamaan heti riittävän kovaa. Vueltassa ajan vain yhden kierroksen, eli omalta osaltani kyseessä on vain 52 km pitkä pikakisa.

Elokuussa on sitten kesäloma, ja osaltani se alkaa heti tiukalla maastokisalla. Syötteellä tuli jo viime vuonna kisattua, ja oma tavoitteeni on vain oman suoritukseni parantaminen, eli jos loppuaika tällä kertaa alkaisi nelosella, niin se olisi upea juttu. Toki säät vaikuttavat tähän paljon, koska Syötteen reitti on mulle hyvin tekninen ja sisältää mm. pitkospuita, joten sateella tuota reittiä en kyllä kovaa kykene etenemään. Toivotaan siis kuivaa säätä. Elokuun viimeisenä päivänä on sitten vuorossa Tour de Helsinki ja ne tutut 140 km. Tuota lähden ajamaan firman joukkueessa, ja jos meno on hyvää, niin sitten toivotaan hyvää tulosta. TdH on niin iso tapahtuma, että tarkkana pitää olla ja porukan kärjessä on päästävä ajamaan, muuten ei kyllä hyvää ajoa pääse suorittamaan.

Syyskuulle lisäsin vielä kaksi maastokisaa, jotta kisakauteni ei loppuisi jo elokuussa. Sappee MTB tekee paluun, ja lähden sinne polkemaan lyhyemmän matkan. Valitsin lyhyemmän matkan sen takia, koska palautuminen TdH:sta vaatii oman aikansa. Sappee MTB on maastollisesti helpompi kuin Tahko tai Syöte, joten XC-tyyppinen ajo kyllä sopii mulle. Kisakauteni päätös tapahtuu sitten syyskuun puolessa välissä, eli XC/Marathon tyylisessä Botnia MTB:ssä. Siellä edessä 70 km helpohkoa reittiä, mutta vauhtia saa kyllä pitää.

Royal-Pyöräily 2015. osa II

Lahden pyöräilyt takana, ja ainakin omalta osalta olo on tyytyväinen. Tällä kertaa oma ajoni meni jotakuinkin täysin putkeen, ja sovitussa 32 km/h porukassa tuli ajeltua 110 km. Kun vika taukopiste lähestyi, niin ryhmässä suurin osa kertoi että pysähtyminen ei ole tarpeellista, ja jatkoimme matkaa ilman vetäjiä. Vauhti nousi heti, ja noin 115 kilometrin ajon jälkeen kymmenen kuskin ryhmä lähti irtiottoon. Minä lähdin mukaan tähän ryhmään, koska matkaa oli enään 15 km jäljellä, ja ajattelin että kyllä tämä rivakampi loppuvauhti mulle sopii.

No, hatkaryhmän vauhti olikin todella kova, ja seuraava vitonen vedettiin 38-39 km/h keskarilla. Mulla alkoi olla vaikeuksia pysyä ryhmän mukana, omat sykkeeni olivat täysin punaisella, ja polkeminen ei ollut enään rentoa, vaan suurta taistelua. Edessä oli vielä kisan suurin ja pisin mäki, nimittäin Messilän montusta kiipeäminen ylös. Juuri ennen mäkeä olin jo hieman jäänyt ryhmästä, ja ajattelin että kyllä se meno tuohon mäkeen porukalta hyytyy, ja saan jengin helposti kiinni. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan porukasta putosi mäkeen vain kaksi polkijaa, muu jengi veti mäen ylös uskomatonta vauhtia. Itsekin vedin pitkän mäen ylös melko hyvin, ja noin 20 km/h vauhdilla, sykemittarin näyttäessä jatkuvasti yli 170:n lukemia. Juuri mäen laella saavutin kaksi ryhmästä pudonnutta kuskia, ja ajoin heidän ohitseen helposti. Molemmat kuskit olivat aivan hapoilla, eivätkä he lähteneet edes mäen päällä mun perääni.

Viimeiset 7 km oli helppoa ajettavaa alamäkeen, ja rullailin niitä 35 km/h keskarilla maaliin saakka. Maalissa olin ajalla 4:08:19, ja mittari näytti matkan pituudeksi 133 kilometriä. Ajoaikainen keskari oli lähellä 33 km/h. Valitettavasti Garmin sekoili ainakin tehomittauksen suhteen, sillä jouduin buuttaamaan mittarini kesken kisan, ja ilmeisesti tehomittaus sekosi tuosta tempusta. Ajodatani, joka löytyy täältä, kertoo että olisin polkenut 10/90 vasen/oikea suhteella, ei varmasti pidä paikkaansa. Samoin muutama muukin data tuntuu hieman epäuskottavalta.

Dataongelmista huolimatta kisa oli osaltani hyvä, ja lopputulokseen olen tyytyväinen. Aina voidaan jossitella, ja tällä kertaa jossittelun voisi kohdistaa tuohon lopun irtiottoyritykseen. Kannattiko se vai ei, sitä ei voi tietää, mutta tempo oli mulla liian kova. Kuitenkaan virallinen 32 km/h ryhmä ei saanut mua kiinni, joten siinä mielessä se kannatti. Aina kuitenkin voi oppia, ja ensi vuonna tiedän reitin loppuosuuden paremmin. Siinä se.

Datakäppyröitä kaikkien iloksi:

Reitin korkeuskäppyrä. Messilän nousu näkyy kyllä hyvin.

Ajajan sykekäyrä. Loppuosan liian kova vauhti ja se kuuluisa ylämäki näkyy myös noissa.

Vaihteistodataa. Mitä sitä pienemmällä eturattaalla tekee, kun edes Messilän mäessä en sitä käyttänyt...

Illan mitalistit. Toinen kuuluu mulle, toinen nelijalkaiselle Poppikselle.

    

Royal-Pyöräily 2015

Viikko Tahko MTB:n pettymyksistä, ja taas tankataan ja kerätään kamoja kasaan. Nimittäin huomista Royal-Pyöräilyä varten. Lahden ympäristössä ajettava 130 kilsaa kuuluu osastoon "vaativat maantiekilpailut", sillä reitillä korkeuseroja riittää. Onneksi olen kuullut vain kehuja kisan järjestelyistä, joten eiköhän sitä huomenna hyvä kisa tule, vaikka ajajia tuolla tunnetusti riittää.

Itse lähden 32 km/h ryhmään, joten ihan vauhdikkaasti saa kyllä polkea, että tuossa ryhmässä koko matkan jaksaa pysyä. Ammattivetäjien ansioista meidän normikuskien ei tarvitse huolehtia vetohommista, ja sehän on vain mukavaa. Oma tulokseni selviää huomenna alkuiltapäivästä, tavoitteena on tietysti päästä maaliin, ja olla tyytyväinen omaan suoritukseeni.

Näillä mennään.

Huomisen eväät. Kyllä pitäisi riittää.

Huominen reitti. Eipä juuri ole tuttua pätkää mulle.

Lopun jättimäki Messilässä. Tuo voi jo tuossa vaiheessa tuntua...

Ja vikoilla kilsoilla ei ainakaan noudateta kyltin ohjetta.

 

Tahko MTB 2015 - DNF

Sellainen reissu tällä kertaa. 8. kerta Tahkolla ajamassa, ja nyt napsahti eka DNF. Ajokeli oli vähintäänkin haastava, aiempien viikkojen sateiden ansiosta liki kaikki maastopätkät olivat täynnä mutaa ja liukkaita maastoja. Omat ajotaidot joutuivat todella koetukselle, ja en voi sanoa että olisin tykännyt Kinahmin maastopätkästä.

Sieltä alastullessa pannutin ekan kerran. Ajoin suureen mutalammikkoon, jossa oli sitten kivi tai mahdollisesti täysi juomapullo täysin multa piilossa. Tuosta osumasta pyörä lähti holtittomasti vasemmalle pusikkoon, ja lopulta nykäisin klassiset OTB:t. Valitettavasti pusikossa oli sitten lisää kiviä tai kanto, johon tulin vasen olkapää edellä. Eipä tuntunut alastulo hyvältä. Samoin sain hieman osumaa päähäni, mutta kypärä kyllä suojasi hyvin. Vähän ihon rullausta sieltä täältä, ei mitään vakavampaa. Paitsi tuo olkapää, joka lähetteli ikäviä hermosignaaleja ylöpäin aina kun käsi meni tiettyyn asentoon. Tästä syystä ajamisesta ei meinannut tulla enään mitään, ja vauhtikin hidastui.

Toinen kaatuminen ei ollut oma syyni, vaan takana tulleen idiootin. Kinahmin jyrkässä ja kivikkoissa kohdassa, siinä missä järjestäjien EA päivystää, ajoimme hiljaa alaspäin. Yllättäen ensimmäinen kuski jarruttaa voimakkaasti, ja me muut ajamme hänen perään. Kukaan ei kuitenkaan kaatunut. Vielä. Nimittäin takana tullut, mustalla numerolapulla varustettu höyrypää, päätti yrittää jotakin sankariohitusta ja kolasi meidän kaikkien päälle. Siinä me sitten oltiin kasassa, neljä pyörää ja neljä kuskia. Itse olin pinossa keskellä, ja niskassani oli tämä hölmöilijä Rosen pyörällään. Onneksi mitään pahempaa ei tuossakaan tapahtunut, mitä nyt yläselkä ja olkapää sai lisää osumaa.

Tuosta nilkuttelin Eskolan 21 km taukopisteeseen, tsekkasin oman tilanteeni ja laskin mahdollisuuteni viiden tunnin ajan alittamiseen ja pääsylle toiselle kiertokselle. Ne eivät olleet hyvät. Soitin huoltojoukoille, että voivat tulla hakemaan mut seuraavalta huoltopisteeltä, eli 30 km kohdalta. Matka tuonnekin kesti melkoisen pitkään, koko Kinahmi Kakkosen jouduin työntämään alusta pitäen, ja alaspäinkin mentiin jonossa. 30 kilsan kohdalla kello näytti aikaa 2:30:00, ja tiesin leikin olevan siinä. En mitenkään voisi päästä alle aikalimitterin, sillä edessä olisi ollut Tahkon vaativimmat kilsat, jotka lauantaina olivat vielä pelkkää mutaa. Tästä syystä päätin keskeyttää, otin pari särkylääkettä lihaskipuun ja siirryin osaksi huoltotiimiä. DNF, ei muuta tällä kertaa.

Muut tiimiläiset ajoivat mua huomattavadti paremmin. Erityisesti Terho teki huippuvedon. Hieman alle 9:30 loppuaika erityisen haastavalla reitillä oli upea suoritus. Markkukin haastoi itsensä, ja taisteli 120 km loppuun. Teknisiä ongelmia ja kunnon kaatuminen kuului hänen ohjelmaansa, mutta hienosti taisteltu ja loppuun asti ajettu suoritus häneltäkin.

Vuonna 2016 uudestaan. Itse kyllä palaan ajamaan lyhyempiä matkoja, onhan tuo 120 jo kerran tullut ajettua. Ennen tuota on vielä monta kisaa edessä, toivottavasti DNF:t loppuvat nyt tähän.