perjantai 3. heinäkuuta 2009

Tahko MTB 2009 - lopputunnelmia

Nyt kun Tahkon kisoista on jo melkein viikko aikaa, niin muutama ajatus ja mielikuva tapahtumasta lienee paikallaan myös tähän omaan foorumiin. Itse kisat taisivat mennä meillä molemmilla suorastaan erinomaisesti, Mrs. T. alitti maagisen 5 tunnin ajan ja paransi omaa aikaansa yli 20 minuuttia vuodesta 2008. Itse Mr. T. taas ajoi ekan kerran 120 km kisan, ja selvisi maaliin loppuajalla 10 h 40 min. Maalissa näkyi siis aika onnellisia naamoja:




Loppuaikaan en voinut olla aivan tyytyväinen, mutta kaikkeen muuhun kyllä, kisan vienti loppuun Tahkon 30 asteen kuumuudessa sinänsä oli jo kelpo suoritus, sillä 170:stä matkaan lähteneestä 40 jätti leikin kesken ennen maalia. Ja mikä tärkeintä, en ollut viimeinen edes maaliin tulijoista, vaan taakseni jäi suorastaan nippu muita kilpailijoita. Kisaan mahtui pari kunnon kaatumista, yksi OTB ja yksi kovemmassa vauhdissa tapahtunut lippa, jonka takia vasen polvi on vieläkin aika kipeä. Mutta kuten kuvista voi päätellä, tyytyväinen taisi Mr. T. kuitenkin suoritukseen olla, kuten myös kaikki muutkin ajajat ja huoltojoukot:

Kisan jälkeen spekulaatiota riitti mökin täydeltä, jopa niin paljon että perinteinen Piazzaan meno jäi tällä kertaa tekemättä. Toisille taisi tulla väsy nopeammin kuin muille, itselleni liki 11 tunnin huhkiminen metsässä teki menosta normaalia selvästi rauhallisemman.

Nyt enään jotain 358 päivää ennen seuraavaa Tahko MTB:tä, spekulaatiot voidaan jo aloittaa...


Mr. T.

Ei kommentteja: